Kuinka tämä henkilö voi olla Suomen viestintäministeri?

En ole jaksanut kirjoittaa Suvista hetkeen koska lääkärini kehotti välttämään verenpainetta kriittisesti nostavia aiheita. Nyt en kuitenkaan jaksa millään olla kirjoittamatta luettuani tietokone-verkkojulkaisun artikkelin (julkaisu itsessään on naurettavan asiantuntematon, en suosittele sitä lähteeksi kenellekään - erityisesti "atk-opettajille jotka yrittävät pysyä ajan hermolla")

Jutun lukemisen jälkeen jää vain tyhjä olo ja kysymys: Kuinka tämä henkilö voi edelleenkin olla Suomen viestintäministeri vaikka on selvää että hän ymmärtämättömyyttään tai pahansuopuuttaan tekee kaikkensa rapauttaakseen pienimmänkin toivon suomalaisesta informaatioyhteiskunnasta, tietoyhteiskunnasta lienee tuskin syytä edes haaveilla.

Juttuhan tiivistyy näin: Tietoliikennelaitteita valmistava cisco sanoo että Suomen laajakaistayhteydet ovat säälittäviä. On suotavaa huomata, että Cisco ei missään tapauksessa myy suomalaisille nopeita tietoliikenneyhteyksiä vaan toteaa vain lakonisen faktan jonka syntymiselle on ollut omiaan viestintäministeriön edesauttama kupari-infrastruktuurin PURKAMINEN Suomesta. Langaton laajakaista, jippijaijee. Turha alkaa edes haukkumaan täysin epäonnistunutta teknologiaa kun miljoona sitä käyttänyttä suomalaistakin voi todistaa kuinka totaalisen säälittävä verkkoyhteyden yritelmä on 3G. @450 pääsee Suvin mukaan jopa kahteen megabittiin sekunnissa, harmi vain että tämäkin lupaavahko teknologia osoittautui aivan saatanan kalliiksi koska Digitakin piti mennä myymään.

Kiitoksia vain, näin suomalaiset maksavat hävytöntä liikevoittoa tekevän monopoliasemassa olevan yrityksen tuloksen. Hyvä Lindén, toivottavasti sait enemmän kuin lautakasan.

Oma kokemukseni 3G:stä taas on se, että hypättyäni Helsingissä junaan on yhteys käyttökelvoton kaksi minuuttia Pasilan jälkeen. Hieno meininki, etätyö kunniaan. @450 / satelliittiyhteys junassahan WLANitse jaettunahan ei ole erityisen vaikea projekti millekään muulle taholle kuin VR:lle joka ei saa niitä juniakaan liikkumaan. Melko erikoista junafirmalta, mutta kyseessähän on jälleen valtion yksityistämä monopoliasemassa oleva osakeyhtiö jonka ei vain tarvitse välittää.

Loppukaneettina vielä tämän ääliön mietelause: "Lindén puolustaa mobiiliyhteyksiä siinä, että useimmille palveluille nämäkin tiedonsiirtonopeudet riittävät."

Ja tällaisen viestintäministeriön on eduskunta meille valinnut.

Comments

Onko crap palaamassa

Onko crap palaamassa takaisin?

crap on hyvinkin elossa

Heh, kiitos vain anonyymille, näyttäisipä siltä että crap jälleen kerran elää ja voi hyvin ;)