Älä loukkaannu suomessa

Sainpa valitettavasti tilaisuuden päästä testaamaan suomalaista ilmaista terveydenhoitoa ja sosiaaliturvaa kaaduttuani jäällä (=hoitamattomalla yleisellä kadulla Jyväskylän ydinkeskustassa)

Huomasin kaatumiseni jälkeen etten pääse enää ylös omin avuin, joten päätin soittaa ambulanssin. Tämä oli mitä ilmeisimmin virhe. Lanssin (ja erittäin kohteliaan ambulanssihenkilökunnan) saavuttua könysin kyytiin ja selitin ongelmani ja kerroin myös missä asun - yhden korttelin päässä kaatumispaikastani. Lanssi lähtikin sitten liikkeelle eikä kukaan henkilökunnasta viitsinyt kertoa mihin olen menossa.

Lopulta matka päättyi ja pääsin odottelemaan. Minulle ei toki missään kohtaa kerrottu mitä. Seurakseni sain juopon jonka lonkka ja nilkka olivat murtuneet - kaverilla oli selvästi talvisodan henkeä veressä kun käveli omin avuin. Noin puolen tunnin kuluttua hoitaja kävi "katsomassa" minua ja oikein ojensi minulle vieressäni olleen tuolin johon nojata jalkaani. Ei kysynyt toki muuta kuin nimeni joten en ehtinyt kertoa hänelle että tuolin korkeus riitti turhan kovan kipupisteen ylittämiseen.

Yhteensä tunnin odottelun jälkeen "pääsin" lääkärin vastaanotolle. Hän totesi ettei jalassani ole murtumaa ja ohjasi minut ulos. Varttitunnin sisään hoitaja tulikin hakemaan minua ja hyppelin yhdellä jalalla hoitopöydälle jossa sain jalkaani jonkinlaisen siteen. Stten minut ohjattiinkin ulos.

Hyppelin yhdellä jalalla uloskäyntiä kohden kunnes löysin vastaanottotiskin josta ystävällisesti kyselin missä olen ja kuinka mahdollisesti pääsisin kotiin. Vastaanottovirkailija sanoi että bussit eivät varmaan enää kulje, joten kannattaa koettaa taksia tai hypellä. Kysyin voiko hän soittaa taksin ja hän kysyi sarkastisesti enkö voisi käydä katsomassa onko ulkona taksia. Tästä päättelin että ulkona olisi taksitolppa, kiitin kohteliaasti ja poistuin rakennuksesta, löysin taksin ja pääsin omalla kustannuksellani kotiin. Taksi maksoi 14 euroa - esimerkiksi opintorahasta se on noin 19%.

Tiivistelmänä sain lähinnä vittuilua ja kustannuksia tästä laitoksesta johon minut kuljetettiin kertomatta mihin edes menin. Ensi kerralla tilaan taksin.

Jää vain mietityttämään mitä olisin tehnyt jos minulla ei olisi sattunut olemaan varaa taksiin.. Nyt istun kotosalla, harmittelen kun ei ole buranaa ja tyydyn toteamaan että helvetin hieno hyvinvointiyhteiskunta meillä.

Tarkennuksena vielä: Ei, en saanut sauvoja. Ei, jalkaani ei kuvattu. Lääkäri käytti noin kolme minuuttia haastatteluuni jonka aikana hän laittoi kätensä jalkani päälle ja sillä perusteella totesi ettei siinä ole murtumaa. Toivotaan että on oikeassa.

Comments

Pakko olla samaa mieltä

Sain kokea aika samanlaista kohtelua (osaltaan) kun kuukausi sitten alkoi kurkkukipu vaivaamaan liiaksi. Sama tauti vaivasi puoli vuotta sitten ja sain terveyskeskukselta antibioottikuurin jolla tauti lähti. Nyt pääsin odottelun jälkeen sairaanhoitajan paikkeille, hän katsoi kurkkuani ja sanoi että "antaa lääkärin vielä katsoa". Lääkäri ei vaivautunut katsomaan kurkkuani, katsoi vain intra-järjestelmästä mitä sairaanhoitaja oli kirjannut. Tämän jälkeen hän määräsi minulle lähetteen keskussairaalaan.

Keskussairaalassa odottelin pari tuntia jonka jälkeen erikoislääkäri otti minut vastaan. Hän vaivaa kysymättä määräsi minut ensiksi vuodeosastolle (teki mieli kysyä miksi muttei ääntä kurkusta lähtenyt) ja puudutti sen jälkeen turvonneen kurkkuni. Sitten lääkäri leikkasi auki "paiseen", mikä se ei loppujen lopuksi ollutkaan.

Parin päivää vietin sairaalassa ja sain lisäksi vielä sen saman kahden viikon lääkekuurin mitä menin hakemaan. +100e lasku vuoteesta.

Oli todella ikävä kokemus päästä toteamaan terveydenhuollon tilanne. ""Asiakasta"" ei kuunnella.

Noh kiitä onneas että oot

Noh kiitä onneas että oot OPISKELIJA. Töitätekevältä lypsetään sitten senkin edestä. Kannattaa sitten työelämässä ottaa kiltisti tapaturmavakuutus.

Kaaduin ja etuhammas lohkesi poikki. Onneksi vain yksi hammas peruuttamattomasti, muut luutuivat uudelleen kuntoon. Noh menin sitten julkiseen hammaslääkäriin, ensin tietty kolme päivää odotin jotta pääsen sinne. Heillä kun ei ole hätäaikoja. Eli kolme päivää elelin niin että hampaan kärki roikkui hermon varassa heiluen ja söin pelkkää lihalientä. Vähänkin liikkui niin tuska oli kuin synnytyksessä. Noh sitten menin sinne lääkäriin niin se leikkas sen kärjen irti ja selitti että tähän tää sitten jääkin, kun ei ole resursseja, laitteita, henkilökuntaa plaaplaa, mene yksityiselle. Noh tuosta lystistä annettiin 100 euron lasku. Sitten menin yksityiselle niin eka kysymys oli se että "miksi et heti tullu, heillä ON hätäajat..." Just joo ... Noh nyt on sitten uusi implanttihammas suussa joka maksoi 3000 euroa - omasta pussista tietysti ...

Opiskelijapa hyvinkin

Nyt täytyy myöntää etten silleen ihan kauheasti huomaa mitä etua saan siitä että olen opiskelija: Saman paskan "hoidon" julkisella puolella ja sit oikean hoidon YTHS:llä jonka vuosimaksu lienee ihan yhtä suuri kuin tapaturmavakuutuksenkin.

Joo mutta työtätekevänä

Joo mutta työtätekevänä multa lypsettiin 100 euroa pelkästään siitä tiedosta ettei asialle voi tehdä mitään mene yksityiselle ...

(p.s. sulle tulee perässä vielä lasku siitä ambulanssikyydistä joten et tule selviämään pelkästään sillä taksin hinnalla...)

Ambulanssikyyti

Jep jep, tänään napsahti 9,25 euron lasku ambulanssikyydistä.. Poliklinikkamaksua odotellen.

Poliklinikkamaksupa hyvinkin

Ja näinpä sairaanhoitopiirikin muistutti 25,60 euron saatavalla. Seuraavaksi otetaan kontaktia kaupunkiin ja katsotaan mitä ovat mieltä.

Niin ja polikliniikkamaksu

Niin ja polikliniikkamaksu siitä makaamisesta sielä sen tunninkin, sekä lääkärinvastaanotosta ... Noi on aika hitaahkoja tuloillaan mutta tulevat kyllä perässä yhtä varmasti kuin verot...

Vinkki: viet ne laskut kaupungintalolle ja vaadit niitä maksamaan ne kun kerta eivät ole hiekoittaneet julkista tietä. (Toinen vinkki, seuraavalla kerralla kun kaadut, hiekoittamaton tie kannattaa kuvata. TAI hankkia todistaja joka todistaa että kyseistä tietä joka on n-taloyhtiön, liikeyrityksen, julkisen tien alueella, ei ole hiekoitettu)...

GenF20

Comment6, VigRX Plus, trUOa, GenF20, 3FceN, Propecia, LGdUg, Levitra, uVkjm, Generic Cialis, 0jodv, Buy Cialis, lsASn, Buy propecia australia, ylDkC, Buy Ambien, FMnx7, Tramadol, OdjNe, Tramadol, 3XV5b, Buy levitra and overnight shipping, klgER, Valium, Xaf6p, Generic Cialis, 8Olvg, Buy Vicodin, ZRAcb.

Zoloft

Valium

Comment4, Generic Cialis, 7Tw12, Hydrocodone, bNUm0, Buy Celebrex, Xq9Evn, Buy Phentermine, Wo9k2, Buy Levitra, UUQYY, Zoloft negative side effects, 9Qn98, Klonopin, zNDW0i, Buy Valium, 7u0M8k, Buy vicodin without a prescription, 44f7l, Xanax, qbqQ2, Buy Ambien, i02RP, Generic Propecia, C8RAy, Buy Viagra, 2yDw0, Valtrex, Rmqvr, DJ Equipment, Xw3Kr, vimax, VINQI, womens shoes, HfSdI, Buy Codeine, s9DtC, Generic Cialis, oaYa3, Buy Tramadol, tP8gZw, Generic Viagra, 5O9Ii, Online generic cialis, acChw, GenF20, I04sH.

Buy Zoloft

Comment5, Ambien, scGXF, Propecia, mEK88, Valium, Lwl8h, Buy Ambien, YmRMC, Buy Klonopin, AhAIx, Generic Levitra, Y0L8j, Generic Cialis, dzuH8, Buy Xanax, UKW7M, Valium online, FCPe2, Vicodin, pvnyr, Tramadol, UO1kk, Buy Cialis, KB5zz, Cialis injury attorney ohio, t22LX, Buy Phentermine, ZA1kB, Buy Zoloft, Xld1d.

Propecia

Comment1, Cialis, JsNp0, Free cialis sample canada, vEjbO, Generic Levitra, yXmTZ, Valium, IakSQ, p90x, KRAYxP, Ambien, Ec0y3, Generic Viagra, rqxiNc, Valium, nK9Sb, Sex Toy, 31uWE, Phentermine, zWCDT, Propecia generic, DQ3pS, p90x, tfw7pS, p90x, E5odQ, Generic Cialis, oM5gx, Buy Valium, 25hza, electronic cigarettes, yWTkF, Tramadol, rdHG2, p90x plus, qzqwI, Electric Cigarettes, Gk14a.

go go rangers! Busty Ebony

go go rangers!
Busty Ebony busty babes
Ebony Busty busty nude babes
Busty Ebony Teen busty bikini babes
Busty Ebony Teens busty mature babes
Busty Ebony MILF busty black babes
Busty Ebony Sex hot busty babes
Busty Ebony Fucked hot busty babes tits
Busty Ebony Ladies busty naked babes
Big Butt Busty Black Ebony
Busty Ebony Black Sex busty babes videos
Busty Ebony Fucking busty ebony babes
Busty Ebony BBW black busty babes
Busty Ebony Pics busty blonde babes
Busty Ebony Vids busty fat babes
Busty Ebony Chicks busty teen babes
Busty Ebony Girl busty babes nude
Busty Ebony Boobs sexy busty babes

Penis enlargement naturally

Comment6, Cialis professional, tkdc0C, Generic Levitra, Kq9z54, Vig-RX, HZn5d, Cheap Ultram, FfCGr, Penis Enlargement, SKFvsk, Very cheap tramadol, R1FGM, Ambien, qAVSu, Vimax pills reviews, PCbdy, GenF20, S4ARm, Does propecia really work, Ofp4n, Buy Xanax, DDIeq, Volume Pills, YYzDp, Buy Tramadol, 98OLc, Electric Cigarette, yQ1Be, Valium, oawHm, Vig-RX, vHBJ1, Buy Propecia, an4IK, Generic Cialis, ZTBNAH, Buy Valium, 5WQ0U, Buy Phentermine, OsxOV.

Post new comment

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • You can enable syntax highlighting of source code with the following tags: <code>, <blockcode>.

More information about formatting options

CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Copy the characters (respecting upper/lower case) from the image.